Jouluiset herkut ja kynttilät voivat aiheuttaa tahroja tekstiileihin ja koville pinnoille. Joululiinat ovat koetuksella, kun niille putoilee ruokaa ja läikkyy juomaa, puhumattakaan steariinivalumista. Suklaata kulkeutuu pienten käsien mukana mielenkiintoisiin paikkoihin. Punaviiniä saattaa läikähtää paidallekin. Miten saat puhdistettua tahriintuneet pinnat?
Steariinin poisto
Joulukynttilät voivat valuttaa sulaa steariinia pöydälle tai joululiinalle. Se kannattaa poistaa vasta sitten kun se on kovettunut. Kovalta pinnalta kuten pöydältä tai ikkunalaudalta steariinin saa pois, kun laittaa sen päälle ensin pussin sisällä olevan jääpalan ja raaputtaa sitten kylmän steariinin irti veitsellä tai vaikkapa vanhalla kanta-asiakaskortilla.
Joululiinan voi pelastaa kaapimalla ensin varovasti kaiken irtoavan steariinin esimerkiksi lusikalla pois. Sen jälkeen laita tahran päälle talouspaperia ja silitä sitä silitysraudalla, jolloin loppu steariini sulaa ja imeytyy paperiin. Käsittele jäljelle jäänyt rasvatahra käsitiskiaineella, sappisaippualla tai tahranpoistoaineella ja pese korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
Glögitahran poisto
Mehupohjaisen glögitahran saa tuoreena tekstiileistä pois käsitiskiaineella ja kuumalla vedellä. Kuivuneen glögitahran voi esikäsitellä sappisaippualla, tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella ja pestä sitten tekstiilin korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa. Jos glögi on punaviinipohjainen, laita tuoreen tahran päälle suolaa, se imee punaviiniä pois.
Rosollitahran poisto
Rosollin porkkana ja punajuuri voivat tahrata valkoisen pöytäliinan. Tuoreen tahran voi puhdistaa käsitiskiaineella ja kuumalla vedellä. Kuivunut tahra kannattaa esikäsitellä sappisaippualla, tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella. Pese liina sitten valkaisevalla pesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa. Jos nämä ohjeet eivät tepsi, valkaisun voi tehdä tekstiillin ja hoito-ohjeen mukaan.
Tuoreeseen punajuuritahraan voi tehota myös kivennäisvesi.
Suklaatahran poisto
Jäikö suklaakonvehti sohvalle ja joku istui sen päälle? Tahrasivatko pienet suklaakalenterikädet ikkunaverhot? Suklaatahran saa tekstiilistä pois hieromalla siihen sappisaippuaa tai ruokasoodasta ja vedestä tehtyä tahnaa ja pesemällä sen sitten korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.
Sohvasta tahran voi poistaa näin: kaavi suklaa kankaasta tylpällä veitsellä. Pyörittele sitten kuivaa vanupuikkoa tahran päällä. Jos tahra ei irtoa sillä, kasta vanupuikko tahranpoistoaineeseen (tai nestemäiseen pyykinpesuaineeseen) ja hiero sillä tahraa reunoilta keskustaan päin. Jos tahra on isompi, käytä nukkaamatonta siivousliinaa. Lopuksi painele tahraa veteen kostutetulla keittiöliinalla tai talouspaperilla. Ole varovainen tahranpoistoaineen kanssa, se saattaa haalistaa värillisen sohvan kangasta.
Punaviinitahran poistaminen
Tuoreen punaviinitahran saa pois astianpesuaineella ja lämpimällä vedellä. Tahran päälle kannattaa heti vahingon tapahtumisen jälkeen kaataa suolaa, se imee tahran pois. Kuivunut tahra kannattaa esikäsitellä tahranpoistoaineella tai nestemäisellä pyykinpesuaineella, ja jos liina on valkoinen, pese se valkopesuaineella.
Rasvatahran poistaminen
Rasvaiset joulutortut ja muut tuhdit leivonnaiset sekä vaikkapa joulukinkku tai rasvainen kastike voivat tahrata joululiinan. Rasvatahrat voi poistaa tekstiileistä sappisaippualla ja lämpimällä vedellä. Jos kotoa ei löydy sappisaippuaa, hiero tahraan nestemäistä pyykinpesuainetta, tahranpoistoainetta tai käsitiskiainetta ja pese liina sitten korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.