Oletko miettinyt, miten jotkut saavat kotinsa näyttämään aina siistiltä? Leivänmuruja ei näy pöytien alla eikä hiekkaa eteisessä, ja lasten lelutkin ovat paikoillaan. Myös sinun on mahdollista saada siisti koti, kun otat huomioon muutaman seikan.
Kyse ei aina ole pelkästä viitseliäisyydestä. Esimerkiksi jos siivousvälineet on hankala ottaa esiin tai niitä ei ole, ei pientä sotkua tule siivonneeksi. Ja kun pieniä sotkuja on monta, lopputuloksena on siivousurakka. Miten saat pidettyä kodin siistinä?
Priorisointi kuntoon
Ihan ensimmäiseksi kannattaa istua alas suunnittelemaan. Mieti, mitkä ovat sinun kotisi tärkeimmät siivouskohteet. Onko sinulle keittiö tärkeämpi kuin kodin sisääntulo? Entä kylpyhuone vai olohuone? Kauanko aikaa lastenhuoneen järjestelyyn kannattaa käyttää?
Kun suunnitelma on selvä, suunnittele rutiinit kodin siisteyden ylläpitämiseen. Siivoaminen kannattaa jakaa pieniin tehtäviin, jotka tehdään pitkin viikkoa. Näin työtä ei kerry yhdelle päivälle väsyttävää määrää. Voit tehdä myös joka viikolle oman nimikkoalueen, jonka siivoat perusteellisemmin. Silloin siivouspäivänäkin riittää vain lyhyt siivous.
Pidä siivousvälineet kunnossa ja helposti saatavilla
Rikkalapio ja -harja tai rikkaimuri helpottavat keittiön muruongelmaa, varsinkin jos ne ovat kätevästi saatavilla. Kylpyhuoneessa ja keittiössä kannattaa pitää mikrokuituliinaa jossain helpossa paikassa. Laimenna puhdistusaineesta käyttöliuos suihkepulloon, niin saat pika-avun tahroihin.
Panosta kunnollisiin siivousvälineisiin. Älä kuitenkaan hanki ihan jokaista eteen osuvaa siivousvälinettä, ettei siivouskaappisi mene tukkoon ja välineet on helppo myös löytää sieltä.
Viikkosiivousta helpottaa ketterä ja toimiva pölynimuri. Raskasta vanhaa masiinaa ei ole niin kiva raahata paikasta toiseen. Robotti-imuri pelastaa arkiroskilta ja -pölyiltä.
Vähennä tavaran määrää
Käy tavarasi läpi ja mieti jokaisen kohdalla, tarvitsetko sitä todella. Mieti, onko tavaralla käyttöarvoa, näyttöarvoa tai tunnearvoa. Jos mikään ei osu, hankkiudu tavarasta eroon. Myy se, lahjoita tai laita kierrätykseen. Mitä vähemmän tavaraa kodissasi on, sitä helpompi se on pitää siistinä.
Ota huomioon, että mitä enemmän astioita tai vaatteita sinulla on, sitä kauemmin pystyt lykkäämään niiden pesemistä. Näin kerrytät pyykki- ja tiskivuoria.
Siistin kodin salaisuus voi olla myös runsas säilytystila, jolloin tavarat voi pitää piilossa. Kun kaikki pyykkikoreja myöten on kaapinovien takana, näyttää koti aina siistiltä.
Järjestä tavarat paikoilleen joka päivä
Huolehdi, että jokaisella tavaralla on paikka ja laita se paikoilleen käytön jälkeen. Suuri osa kodin sotkusta on tavaraa väärässä paikassa.
Vanha sanonta “vie mennessäs, tuo tullessas” toimii myös kodin järjestämisessä. Kun olet siirtymässä huoneesta toiseen, silmäile pikaisesti, olisiko huoneessa jotain tavaraa, joka kuuluu siihen huoneeseen, johon olet menossa. Pelkkien kasojen siirtäminen ei auta asiaa, kasat pitää myös selvittää.
Hyödyllisiä rutiineja
Siivousta helpottaa, kun tietää mitä tekee ja milloin. Aamun voi aloittaa petaamalla sängyn ja illan lopettaa 15 minuutin pikasiivoukseen. Kylpyhuoneen voi pyyhkäistä puhtaaksi siellä käynnin yhteydessä ja vessanpöntön harjata käytön jälkeen. Kengät kannattaa kopistella kunnon ovimatolle, ettei hiekka kulkeudu sisälle. Arki on täynnä tilanteita, joiden avulla kodin siisteyttä säädellään.
Ota käyttöön tee heti -periaate: tee homma heti kun huomaat sen. Tyhjennä tiskikone, vie roskat, pyyhkäise ruokaroiske. Jos työ vie vähemmän kuin viisi minuuttia, sitä ei kannata lykätä. Pese siis paistinpannu heti ruoanlaiton jälkeen tai ripusta pyykit heti, kun pesuohjelma on valmis.
Kaikki mukaan siivoamaan
Jos kodissa asuu useampi henkilö, vastuun siivoamisesta voi jakaa kaikkien harteille. Lapset voivat huolehtia omat lelunsa paikoilleen, tiskit voi hoitaa vuoroissa. Toki jos joku haluaa kantaa vastuun yksin, se hänelle suotakoon.