Ekologinen siivous – vinkit ja välineet

Useista puhdistusainepakkauksista löytyy varoitusmerkintöjä myrkyllisyydestä. Kevyesti likaisten pintojen puhdistamiseen saatetaan käyttää vahvoja kemikaaleja, vaikka puhdistukselle löytyisi myös luonnonmukainen myrkytön vaihtoehto.

Ekologinen siivous on nouseva trendi. Huoli ympäristön hyvinvoinnista saa meidät tekemään ekologisia ratkaisuja yhä useammissa asioissa. Siivous on jokapäiväinen askare, jonka ympäristövaikutuksia ei tule usein miettineeksi. Pienillä toimilla voimme kuitenkin lievittää ympäristön kuormitusta ja samalla pienentää myös omaa kemikaalialtistustamme.

Katso vinkit alta tai tutustu Ametron kotisiivoukseen ja kysy meiltä, miten sinunkin kotisi saataisiin luonnollisen puhtaaksi!

Sitruuna on erinomainen apu kodin ekologiseen siivoukseen.

Ekologiset puhdistusaineet

Ekologiset siivousaineet ovat luonnollisia aineita, jotka eivät sisällä myrkyllisiä kemikaaleja. Ison osan ekologisista siivousaineista voi löytää ihan ruokakaapista. Etikka käy moneen siivoukseen ja ruokasooda poistaa tahrat tehokkaasti mutta hellävaraisesti. Muita ruokakaapista löytyviä siivousaineita ovat esimerkiksi sitruuna, suola, sokeripalat ja kahvi.

Muita ekologisessa siivouksessa käytettäviä tuotteita ovat esimerkiksi Marseille-saippua, sitruunahappo, eteeriset öljyt ja sappisaippua. Marseille-saippuaa voi käyttää rasvalian poistoon ja vaikkapa raastettuna pyykinpesuun. Sitruunahappo poistaa kalkkeumat ja sappisaippua tahrat tekstiileistä. Eteerisillä öljyillä saat kotiin hyvän tuoksun, kun lisäät niitä siivousaineiden sekaan.

Me Ametrolla suosimme täysin kemikaalitonta Ultra H2O puhdasvesisiivousta. Ultra H2O on on deionisoimalla ja suodattamalla käsitelty vesi, joka liuottaa orgaanisia ja epäorgaanisia yhdisteitä. Puhdistuskemikaalit voivat muodostaa tahmean pinnan, johon lika ja pöly tarttuvat helpommin. Ultrapuhdas vesi puhdistaa pinnat kokonaan, jolloin bakteereille ei jää kasvualustaa.

Ekologiset siivousvälineet

Onko muoviselle tiskiharjalle ekologista vaihtoehtoa? Entä paljon käytetyille keinokuituliinoille? Luonnonmateriaaleista valmistetut siivousvälineet ovat ympäristölle ystävällisempiä kuin keinokuituiset. Tiski- ja wc-harjan voi hankkia myös puisena. Ekologisia siivousliinoja ovat esimerkiksi luonnonkuiduista valmistetut biohajoavat liinat. Pesusieniä löytyy myös luonnonkuituisina.

Täysin myrkytön ja tehokas puhdistaja on vesihöyry. Höyrypesurilla peset niin ikkunat kuin seinät ja lattiatkin, se sopii kaikille pinnoille, jotka kestävät kuumuutta ja kosteutta. Erityisesti kylpyhuoneessa ja keittiössä höyrypesuri on verraton apu.

Monille muovisille tai keinokuituisille siivousvälineille löytyy ekologisempi vaihtoehto.

Siivousvinkit ekologiseen siivoukseen

Keittiö

Uuni

Uuniin kiinni palaneita ruokajäämiä voi puhdistaa veteen kostutetulla sokeripalalla. Pesemiseen sopii myös ruokasooda-suola-vesiseos (kutakin seokseen 2 rkl), jonka voi jättää vaikuttamaan pidemmäksikin aikaa ja pyyhkiä sitten pois.

Liesi

Myös liedelle palaneiden ruokajäämien puhdistukseen sopii vedellä kostutettu sokeripala. Lieden puhdistamiseen sopivat ruokasooda ja etikka.

Jääkaappi

Jääkaappi kannattaa pyyhkiä usein, niin tahrat eivät pinty sen pinnoille. Siivousapuna voi käyttää ruokasoodaa. Epämiellyttäviä hajuja voi poistaa kahvin tai sitruunan avulla: laita jääkaappiin käytetty kahvinsuodatinpussi puruineen yön ajaksi, niin hajut vähenevät. Samoin puolikas sitruuna raikastaa jääkaapin.

Astianpesukone

Astianpesukone puhdistuu sitruunahapolla tai etikan ja ruokasoodan seoksella. Astianpesuaineena voi käyttää ruokasoodan ja suolan seosta parin käsitiskiainetipan kanssa.

Kahvinkeitin

Kahvinkeittimen saa puhtaaksi etikalla. Laske keittimen läpi puoli litraa vettä, johon on sekoitettu 1 dl etikkaa. Kaada seos pois ja keitä pari pannullista pelkkää vettä.

Vessa

Etikka toimii myös vessanpöntön puhdistamisessa. Likaisen pöntön saa puhtaaksi, kun tyhjentää sen vedestä ja kaataa pohjalle ruokasoodaa ja pullollisen etikkaa ja jättää sen vaikuttamaan yön yli. Hanat voit kiillottaa sitruunamehulla, koska sitruunan happamuus puhdistaa vedestä jääneet kalkkitahrat.

Kylpyhuone

Kylpyhuoneessa on tärkeää hyvä ilmanvaihto, jotta kosteus haihtuu. Muista imuroida kylpyhuone säännöllisesti. Laattojen puhdistuksessa toimii etikkavesiseos. Suihkuta seosta huuhdelluille laatoille suihkepullosta ja harjaa sitten pehmeällä harjalla. Tiukemmille tahroille voit tehdä seoksen ruokasoodasta ja vedestä.

Myös kylpyhuoneen hanat kirkastuvat sitruunamehulla.

Ekologinen siivous on helppo arkinen keino vähentää omaa ympäristökuormaa.

Lattiat

Lattioiden siivoamiseen riittää imurointi. Perusteellisempaan siivoukseen lisätään moppaus mikrokuituliinalla ja etikkavesiseoksella.

Ikkunat

Etikka on verraton apu ikkunanpesussa. Lisää pesuveteen etikkaa ja pyyhi ikkunat puhtaiksi. Rasvaisiin tahroihin tehoaa ruokasooda tai palasaippua.

Pyykki

Tahrojen poistaminen tekstiileistä onnistuu parhaiten sappisaippuan avulla. Huuhteluaineena voi käyttää etikkaa, joka poistaa tekstiileistä tunkkaista hajua ja tekee pyykin pehmeäksi. Pinttyneen hienhajun saa vaatteista pois liottamalla niitä etikkavedessä ennen pesua pyykinpesukoneessa.